Yhteystiedot

Ira-Maarit
Hakala
16730 kutajärvi
0407029716
Ira.hakala@phnet.fi
Fanisivut:
facebook/lemmikit/
vanhalan alpakat

päiväkirja

8.6.09

Benjamin vasa on jo 8pv vanha ja tosi terhakka poitsu. Bertha on hyvin huolehtinut vasastaan. Lidia on kovin kiinnostunut myös tästä pikkuvasasta. Ihailijoita on melkein päivittäin käynyt katsomassa vasaa ja nyt myös meidän hauskoja ruskeita kanojammekin. Tosiaan saimme 8 ruskeaa kanaa meille 4pv sitten ja ne jo kovasti munivatkin. Ruskeita munia tulee n 8 päivässä. Lapset vievät kovasti kanoille jyviä ja esim sipulinkuoret olivat herkkua niille. Alpakoille myös lapset kavereineen vievät voikukkia ym, jota alpakat rakastavat ja varsinkin tuoretta heinää.

Nyt alkoi ulkorakennuksen osittainen purku ja uuden tekeminen. siinä on koko perhe tohinalla seuraamassa ensin rakennuksen tyhjentämistä ja sitten muita hommia. Heiniä eilen laitettiin kuivumaan ja alpakan keritsemisterät lähetettiin teroitettaviksi tulevaa kerintää varten. Rositan olo on kyllä aika muhkea, toivotaan vasan sieltä kohta syntyvän. Uuden eläinlääkärin kanssa eilen sovittiin tulevat rokotukset ja madotukset sekä vasan sirutus. Nyt on jo pikkuvasakin rekisteröity Vanhalan alpakoiksi. Ensimmäinen oma meillä syntynyt vasa! Tästä olemme kovin ylpeitä!

 

1.7.09

Nyt onkin tapahtunut uusia asioita tilallamme. Kerinnät on jo kohta tehty. Ensin kerittiin pojat Marco ja Ronaldo, sitten Lidia. Vieläpä olisi Bertha ja Rosita vuorossa. Rositaa ei voi keriä ennenkuin tiedämme, onko tiineenä vai ei. Sitähän tässä jännitetään. Alpakoiltamme otin myös salmonellanäytteet ja ok olivat. Hyvä. Sitten meillä kävi uusi eläinlääkärikin tutustumassa alpakoihin ja antamassa loislääkitykset ja halusimme varmuuden vuoksi myös klostridium-rokotukset. Myös jo paljon kasvanut söpö benkku-vasa sai mikrosirun ja on jo alpakkayhdistyksen jäsen sekä myös Euroopan Areun jäsen! Meidän pikku-vasa pääsi jo maailmalle rekistereihin. Hih.

Ja väkeä on käynyt edelleen ja kavereita ja ystäviä ihmettelemässä alpakoitamme ja myös hoitokodin väkeä kävi retkellä meillä.

Kävimme myös kyläilemässä Metsänkylän alpakoilla Hattulassa ja saimme mukaamme sieltä komean astutusorhin tytöillemme. Saa nähdä sitten tuleeko vuoden päästä lisää vasoja. Tämä  komea orhi on Rodrico
 nimeltään. samalla myös varmistui, että jo vuoden meillä olleet Ronaldo ja Marco jäävät siis meidän alpakoiksemme! Ihanat karvapallomme!

Otimme alpakoistamme myös villanäytteet ja laitamme ne analyysiin..saadaan tarkemmat tiedot alpakoiden villan laadusta..

Nyt on sitten alpakkatarhan suurennustalkoita..Kun alpakat lisääntyivät, teemme vähän isompia tarhoja ja suunnitteilla on tehdä ns pientä rinnettä niille. eli pari maakuora-autollista  pellolle, jotta alpakat pääsevät tähystelemään maisemia. Ulkorakennuksen purku on jo kovassa vauhdissa. Jo hirret näkyvissä. Ihanat helteet ovat saaneet myös alpakkamme hakeutumaan suojaa ja olen pari kertaa letkulla suihkutellutkin niitä. Paarmat ovat tulleet myös  riesaksi niille, joten hevosten hyönteisten karkoitussuihketta on käytelty siihen. Kaikkien kynnetkin tällä viikolla leikattiin. Kaikki voivat hyvin..