Yhteystiedot

Ira-Maarit
Hakala
16730 kutajärvi
0407029716
Ira.hakala@phnet.fi
Fanisivut:
facebook/lemmikit/
vanhalan alpakat

Muu hoito

Rokotukset, madotus, lääkäri

Alpakoita ei muuten tarvitse rokotella kuin kaksi kertaa vuodessa matokuuri. Sen laittaa pistämällä aina eläinlääkäri, joka samalla tekee alpakalle terveystarkastuksen. Madotus on hyvä tehdä keväisin ja syksyisin. Myös lääkäri kannattaa ajoissa totuttaa alpakoiden taustoihin, jos tulee jotakin yllättävää. Onneksi meillä ei toistaiseksi ole ollut mitään ihmeellisempää. Kynnet leikataan alpakoilta n kerran kuukaudessa. Toisilla kasvaa enemmän ja nopeammin kuin toisilla. Se on monesti yhteydessä karvan kasvuun.

 

Kerintä

 

Alpakat keritään siinä huhti-toukokuussa. Meillä on lampaankeritsemiseen tarkoitettu kone, jossa on kameliterät. Kerinnässä on sitten omat niksinsä ja on myös olemassa ihan keritsijöitäkin, jos ei itse halua keriä. Me harjoittelimme tänä keväänä ensimmäisen kerran kerintää ja toivottavasti harjoitus tekee mestarin. Teriä kuluu yksi yhtä tai kahta alpakkaa kohden; riippuen alpakanvillan hiekkaisuudesta ymv. Lisäksi kerinnän aikana on öljyttävä teriä vähän väliä, sillä villassa ei ole lainkaan lampaan villalle ominaista rasvaa.

 

muu hoito

Alpakoita on hyvä käsitellä hellästi, mutta määrätietoisesti. Joka viikko tulee tarkistaa turkki, kynnet, hampaat ja muutenkin niiden touhuja ja käyttäytymistä yleensäkin seurata. Alpakoiden  jätöshuolto tulee hoitaa hyvin. Jätökset siivoammekin pari kertaa viikossa tarhoista. Alpakat ovat luonteeltaan enemmänkin kissojen tapaisia kuin koirien. Ne eivät halua miellyttää. Alpakat saattavat nahistellessaan toisten alpakoiden kanssa sylkäistä, mutta ei meillä ainakaan ole ihmisiä päin koskaan sylkäisseet. Alpakoita on hyvä olla aina se kolme, laumaeläimiä kun ovat. Tärkeintä on saada luottamus alpakkaan ja usein se tapahtuu ajan kanssa. Meillä ainakin on näin käynyt.